Uusi yrittäjä – Hyödynnä somemarkkinoinnin mahdollisuudet

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

JAA ARTIKKELI

Uusi yrittäjä – Hyödynnä somemarkkinoinnin mahdollisuudet

Olin aiemmin jo koko elämäni tehnyt asioita, jotka tukivat uutta yritystoimintaani Someleonttina, mutta meni jonkin aikaa, ennen kuin tajusin sen. Tilanne oli se, että minulla oli asiakkaita 0 ja sopivia verkostoja hyödynnettäväksi 0. Rakentaminen oli siisi aloitettava alusta.

Joulukuu

Joulukuussa 2014 oli minulla se tilanne, jossa sinä saatat olla nyt. Lähdin yrittäjäksi uudelle alalle, josta minulla ei ollut työkokemusta tai koulutusta, mutta palava into oppia ja tehdä!

Selvää siis oli, että yrityksen jatkon kannalta kaksi asiaa on toteuduttava:
1) minun on saatava asiakkaita, jotta saan myyntiä sekä
2) minun on kasvatettava verkostoani, jotta saan uusia tilaisuuksia.

Mietin, miten lähtisin toteuttamaan markkinointia ja päädyin seuraavaan ratkaisuun: tammikuussa oli Matkamessut, joka on suuri ja kansainvälinen tapahtuma sekä loistava mahdollisuus tavata uusia ihmisiä. Pakkasin tavarani, tutkin ennakkoon puhujien verkkojalanjälkeä ja menin kameran ja älypuhelimen kanssa jokaisen puheenvuoron ajaksi eturiviin. Esittelin itseni kaikille puhujille ja pyysin luvan ottaa kuvia sekä jakaa niitä sosiaalisessa mediassa. Sain luvan jokaiselta puhujalta ja niinpä twiittailin puheenvuorojen aikana kuvia sekä puheenvuorojen kohokohtia sitaatteina Twitteriin. Merkitsin julkaisuihin puhujan oman Twitter-tilin, jolloin myös heidän oli helppo jakaa ottamiani kuvia ja päivityksiä eteenpäin omissa kanavissaan.

likeYllätys oli suuri, kun he jakoivat päivityksiäni eteenpäin! kyseessä oli tunnettuja kansainvälisiä matkabloggaajia Aasiasta, Australiasta ja Saksasta, joten heidän seuraajamääränsä olivat silloin kymmeniätuhansia Twitterissä! Niinpä juuri aloittaneen vihtiläisen yksinyrittäjän twiittejä seurasi kansainvälisesti tuhansia silmäpareja! Ei huonompi alku kampanjan ensimmäiselle osiolle!

Hyvässä kokonaisuudessa yhdistyvät digityökalut ja kenttätyö. Niinpä suunnitelman seuraava vaihe oli lähestyä messuständeillä olevia yrityksiä ja tavata mahdollisesti sitä kautta potentiaalisia asiakkaita. Otin messutunnelmista ständiltä kuvia, juttelin iloisesti ihmisten kanssa ja kerroin, että teen somesisältöjä yrityksille. Messujen jälkeen kontaktoin jokaisen tapaamani ihmisen sähköpostitse, jossa kiitin tapaamisesta sekä lähetin ottamani valokuvat heille vapaaseen markkinointikäyttöön – ilmaiseksi.

Suunnitelmani onnistui loistavasti, sillä tätä kautta sain upean uuden asiakkaan, joka mahdollisti sen, että olin parin kuukauden päästä tekemässä haastatteluja ja ikuistamassa tunnelmia konsertissa, jossa oli suomalaisia tähtiartisteja haastateltavana. Tein videoita ja otin valokuvia, joita päivitin yrityksen ja tapahtuman Facebook-sivuille tapahtuman ajan. Lisäksi saimme tästä tapahtumasta backstagelta loistavaa materiaalia myös tulevia markkinointitoimenpiteitä ajatellen.

No miksi kerron sinulle tämän?

Uusi yrittäjä - Hyödynnä somemarkkinoinnin mahdollisuudet 1Haluan muistuttaa siitä, että jokainen uusi ihminen verkostossasi avaa uusia mahdollisuuksia. Tartu rohkeasti tilanteisiin ja lähde tekemään sinulle rakkaita asioita!

Näin ollen kun uutena yrittäjänä julistat toimintasi alkaneeksi, suosittelen tekemään seuraavat toimenpiteet:

1. Juttele paljon tuntemattomien ihmisten kanssa.
Voit oppia uutta, saada vertaistukea, löytää yhteistyökumppanin tai asiakkaan yllättävistä paikoista!

2. Tee yhteistyöstä muiden yrittäjien kanssa
Etsi yrittäjiä, joiden valikoima palvelee samaa asiakasryhmää, kuin omasi. Miettikää yhdessä, miten voitte palvella asiakkaita paremmin hyödyntämällä molempien osaamista.

3. Perusta julkiset sometilit yritykselle käytetyimpiin palveluihin
Laita yhteystiedot ja houkuttelevat esittelyt palveluistasi ainakin Facebookiin luomalla yrityssivu, Googleen perustamalla Google My Business-tili yrityksellesi sekä harkitse myös yrityksen perustietojen laittamista (ja käyttäjätunnuksen varaamista!) myös Instagramiin, Pinterestiin, YouTubeen ja LinkedIniin. Jos myyt palveluita ja tuotteita yrityksille, ota LinkedIn heti alusta asti tehokkaaseen käyttöön ja myyntityön avuksi.

4. Tee suunnitelma, miten tuot palvelusi esiin digityökaluilla
Videoilla yrittäjä voi kloonata itsensä verkkoon ja markkinoinnin automatisointi sekä kohdennettu mainonta tekee markkinointia silloinkin, kun yrittäjä lepää tai keskittyy laskutettavan työn tekoon. Edustavat www-sivut sekä aktiivinen sisällöntuotanto omaan blogiin ja valittuihin (1-2) somekanaviin edistää löydettävyyttä, herättää mielenkiinnon ja auttaa asiakasta ottamaan yhteyttä sinuun! Käytettävissäsi on sekä maksuttomia keinoja, joihin investointina on oma aikasi tai maksullisia palveluita, joiden avulla saat laajennettua ja tehostettua toimivaa digimarkkinointia.

5. Ole läsnä, esillä ja aktiivinen
Auta ihmisiä eteenpäin jossain ongelmassa tai ilahduta yleisöäsi säännöllisesti. Vaikka antaisit osan tiedoistasi ilmaiseksi esimerkiksi blogitekstissä tai videolla, ei se ole pois myytävistä palveluista. Luottamus täytyy rakentaa, ennen kuin ihminen on valmis ostamaan sinulta. Mitä useammin tulet eri yhteyksissä vastaan, sen todennäköisemmin jäät mieleen. Siksi ole läsnä, keskustele ja anna myös ilmaisia ”työnäytteitä”, joilla herätät mielenkiinnon ja sitoutat asiakkaita! Jokainen kohtaaminen ihmisten kanssa (joko verkossa tai kaupan kassalla) rakentaa sinun henkilöbrändiäsi yrittäjänä ja sinulla itselläsi on mahdollisuus vaikuttaa teoillasi siihen, miten sinut ja yrityksesi nähdään ja koetaan muiden ihmisten silmin.

6. Tehosta toimintoja
Kun tavoitteet ja suunnitelma on selvillä, pyri poistamaan ylimääräinen haahuilu ja sählääminen eli tee asioita johdonmukaisesti. Jokaisen tekosi tulisi jollain tavalla palvella liiketoimintasi tavoitteita – myös somejulkaisuiden. Rakenna asiakkaille ostopolku digimaailmassa, jotta he löytävät luoksesi!

7. Auta muita!
Ympärilläsi olevat yrittäjät arvostat pieniäkin eleitä. Sinulta tullut yksi tykkäys tai jako heidän somepäivityksissään voi olla ratkaiseva, jotta he löytävät uuden asiakkaan. Suosittele julkisesti somessa toista yrittäjää, kun siihen on aihetta. Jos tiedät henkilöitä, joilla olisi yhteistyön mahdollisuuksia, esittele heidät toisilleen!

Mikä pieni teko tänään vie sinut lähemmäs tavoitteitasi?

Kirjoittaja on somestrategi, digisisällöntuottaja ja Somesoppa®-kouluttaja Sanya Saarinen eli Someleontti. Mikäli kaipaat apua somestarttin, varaa aika henkilökohtaiseen neuvontaan täältä
tai katso tulevat somekoulutukset tästä linkistä.